Erik Lindström
Erik on Ruotsin kansalainen, joka on asunut ja työskennellyt säveltäjänä, kapellimestarina ja muusikkona koko pitkän ikänsä (synt. 29.5.1922) Suomessa. Lindström on säveltänyt yli 500 iskelmää tai jazzsävelmää sekä lukuisia big band- ja viihdeorkesteriteoksia. Montteerilla on ollut ilo työskennellä 22-vuotisen historiansa aikana usein Erik Lindströmin kanssa.
Ensimmäinen Erikin koko kansan tietoisuuteen tullut levytetty iskelmä oli Armi v. 1952. Menestystä tuli heti, vielä enemmän kuitenkin säveltämällään ja Annikki Tähden 1955 levyttämällä tämänkin päivän tutulla kappaleella Muistatko Monrepos´n, siitähän tuli tekijälle Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen kultalevy. Helena Siltalan levyttämät Pikku midinetti (1958) ja Ranskalaiset korot (1959) nousivat nekin suomalaisten ikivihreiden joukkoon. 1960-luvulla suosituimpia Lindströmin sävellyksiä olivat Juha Vainion levyttämät Juhannustanssit (1965) ja Herrat Helsingin (1966) sekä Martti Innasen Elsa, kohtalon lapsi (1967) ja Urjalan taikayö (1967).
Vuonna 1963 Lindström näki lavatansseissa tanssittavan jenkkaa jonossa, ja siitähän hänelle syntyi idea levyttää kitarayhtyeen kanssa letkajenkkaa. The Adventurers pääsi levyttämään kappaleen Letkajenkka, jota on levytetty monessa Euroopan maassa eri esiintyjien toimesta ja siitähän alkoi letkajenkkabuumi! Juha Watt Vainio tuli 1964 Erikin artistivalikoimaan ja 1965 Irwin Goodman. Ensimmäisessä esiintyvässä kokoonpanossa, jossa Lindström oli mukana, ensimmäinen laulusolisti Veljeshovin keikalla oli Rosie Andrew (taiteilijanimi), jonka tytär on Marion Rung.
Lindström sai Valtion säveltaidepalkinnon 2003, elämäntyöstään Emma-patsaan 2006 ja Nordisk Populärauktorunionin NPU-palkinnon, jota on jaettu vuodesta 1967 lähtien Georg Malmstenin, Harry Bergströmin, Georg de Godzinskyn ja Rauno Lehtisen jälkeen sarjaa jatkaen.
Lisätietoa >>